LOGOSUUNNITTELU
HUIPPU-URHEILUVALMENNUKSEN YRITYKSELLE
REBEL LIFTERS

REBEL-LIFTERS-nimilogot REBEL LIFTERS Stationery ANNIKA VÄLIMÄKI CREATIVE REBEL LIFTERS Logosuunnittelija Annika Välimäki Creative REBEL LIFTERS nimilogo

LOGOSUUNNITTELU

Oli selvää että Rebel Liftersille suunnittelisin vahvan statement-logon. Sellaisen joka ei turhia kainostele vaan seisoo itsevarmuudessaan selkä suorana. Nimikin sen jo sanoo: ei pientä piiperrystä vaan vahvoja linjoja ripauksella kapinaa. Rebelin toinen yrittäjä Anu kertoi piirtävänsä nimensä ensimmäisen kirjaimen usein anarkiamerkillä ja toivoi että voisin ottaa siitä ideasta kiinni logosuunnittelussa.

Logosuunnittelun pohjana käytin asiakkaalta saamiani toiveita ja kuten aina, isossa osassa oli myös projektin alkajaisiksi puhelinpalaverina käymämme keskustelu. Kunnon pohjatyön merkitystä ei vaan voi korostaa liikaa. Kun aluksi tutustun asiakasyrityksen tavoitteisiin ja arvoihin sekä yrittäjiin huolella, selvittelen heidän visuaalisia mieltymyksiään ja luon hyvän käsityksen kohderyhmästä sekä logon tavoitteista, suunnittelutyö rullaa kuin itsestään.

Ensin sain kysymyspatteristooni kattavat vastaukset ja sen jälkeen vielä juttelimme Anun kanssa pitkät pätkät puhelimessa. Ja kun hyvän pohjatyön jälkeen aloitin suunnittelutyön, saatiin logo ykkösellä maaliin.

Lisää juttua projektiin liittyen blogiartikkelissani.

LOGO DESIGN

When a company’s called Rebel something it’s pretty obvious the logo is going to be tough and confident. Nothing cute or petite, just big bulks and straight lines. One of the entrepreneurs, Anu, told me she tends to write her name with an anarchy A-sign. She wished I’d take influence of this in the logo.

I captured the entrepreneurs’ wishes into my heart and as always, dug deep into their company. I got to know it’s values, goals and target groups. I got to know the entrepreneurs, what they love and how they do things. That’s how I always roll: I build a strong foundation before I start the design part. And once again, the logo got finished after the very first idea I presented to the clients.

For more info, see my blog post.